Meislle vierasta luvalla paljaat kalut homo

Aloimme tarjota kilvan paulkuja toisillemme. Herrat tanssittelivat vuorotellen vaimoani ja kehuivat hänen ulkonäköään. Mari tosin valitteli että tanssiessa kourivat häntä ja koittivat suudella. Sanoin että sedät vähän innostuvat vihteellä olessaan ja kun eivät ole ennen saanet tanssia noin hyvännäköisen naisen kanssa.

Jos vähän pyllystä kokeilevat, niin se menee hyväntekeväisyyteen. Kumpikin miekkonen oli lyhyt ja aika vatsakas. Ainakin ex työkaverin vaimo on eri luokkaa kuin omani. Valomerkki tuli puoli kahdelta ja sovimme että menemme vielä meidän huoneeseen ottamaan pari ennen nukkumaan menoa, vaikka aika hyvässä jo oltiiinkin. Sviittimme oli yläkerrassa, johon viimeinen kerros noustiin rappuja pitkin.

Vaimoni nousi rapuissa ensimmäisenä, herrat seuraavana ja minä viimeisenä. Olimme huoneemme ovella kun toinen miehistä laittoi kätensä vaimoni hameen alle ja toisella nosti hametta ylös. Paljas takapuoli tuli esiin ja selvisi että toinen käsi oli livahtanut stringien välistä suoraan pillulle. Herranen aika sanoi tuttuni vierestä. Vaimoani tuntien olisi normaali oloissa kourija saanut nyrkistä, mutta nyt hän pysähtyi, avasi hieman jalkojaan ja työnti aavistuksen takapuoltaan meihin päin sormen olessa sisällä.

Samalla tuttuni nousi hieman ylös rapuissa ja tarrasi vaimoni rintoihin kiinni. Tilanne kesti varmaan viisi sekunttia toisen pitäessä kättä pillulla ja toisen kouriessa tissejä vaimoni päästäessä syvän huokauksen.

Karjaisin että nyt paskiaiset vittuun tai tulee turpaan. Herrar pelästyovät pahan päiväisesti ja ppytelivät anteeksi. Huoneessa kysyin että mitä se äskeinen oikein tarkoitti. Vaimoni sanoi että eihän tiennyt että tuntui vain tosi hyvältä. Paljasti samalla että toinen paksukaisista oli tanssiessa häntä pilusta hieronut ja hän oli ajatellut että menköön papalle hyväntekeväisyyteen tämäkin.

Tuo muutaman sekuntin tilanne on jälkeen päin kiihottanut aika kovastikin javsitä jälkeen päin lämmöllä muisteltu. D Nyt on sitten vittuvelat maksettu takaisin maailmalle: Kaivelin vanhoja viestejä sillä että onko kukaan vastaillut. Tämä kylpylä visiitti nimittäin jatkui niin että ex duunikaveri soitti kuukausi tapahtuneen jälkeen ja pyyteli kovasti anteeksi tapahtunutta.

Pyysi samalla vaimoni ja minut heille syömään. Kerroin tästä Marille ja hän ilmoitti heti ettei sille pervolle lähde kyläilemään. Sanoin että kyllä nyt mennään ettei viimeksi haitannut, vaikka ukko hieroi tisseistä ja kouri perseestä.

Olinpientä nikottelua ja sovittiin että mennään. Lähtö ilta tuli, taksi odotti rapun alla ja hoputin Että ala tulla. Mari oli vetänyt päälleen asun, joka sopi aivan muuhun kuin illalliselle puolituttujen luo. Korkkarit, saumasukat, kotelo mekko mallia makkaran kuori, josta liian helposti näkyi ettå alla on sukkanauhaliivit.

Kysyin että mitä helvetiä tämä on kun itselläni oli farkut. Vaimo sanoi vähän huvittelevansa papan kustannuksella. Taksikuski oli ajaa metsään kun tuijotti vuorotellen tisseihin ja sääriin. Olihan näky kyllä sellainen että olisi tehnyt mieli perua koko juttu ja jäädä kotiin vetämään viikseen.

Oltiin ennen lähtöä tyhjennetty pullo skumppaakin. Taksissa vaimo alkoi suutelemaan ja kuiskasi että laittaisin käden hameen alle. Tähän ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Saatana pikkarit oli jätetty kotiin ja sormet alkoi heti leikkiä pillulla. Kuski huomasi tilanteen ja ajoi suoraan päin punaisia. Jos ei oltaisi pikaisesti tultu perille, takapenkillä olisi varmaan mennyt paneskeluksi. Arvelin vielä että ukko saa sydärin, jos vaimo alkaa liiaksi esitellä paikkoja.

Kale ei saanut sanaa suustaan Marin halatessa häntä ja vaimonsa katsoi kuin huoraa. Syötiin, juteltiin ja viinipullot tyhjeni. Sanoin että lähdetään kotiin, mielessä kun sykki päästä puikkaan oikein kunnolla.

Mari ja etenkin isäntä oli sitä mieltä että mihinkään ei mennä. Istuimme nimittäin sohvalla pariskunnat vastakkain ja Kale katse oli naulattu Maron tisseihin ja sääriin. Varmaan koitti myös tirkistellä pillupuolellekin.

Kello oli lähes kaksitoista kun Kalen vaimo meni nukkumaan ja me avasimme kuudennen viinipullon. Alettiin olla pikku kännissä ja Mari vähän enemmänkin. Äkkiä Mari kysyi Kalelta miltä tuntui kouria häntä tisseistä portaissa ja yrittää sormettaa tanssilattialla. Eikö Kale tiedä että tämä on vain aviomiehen oikeus.

Kale oli aika vaikeana, pyyteli anteeksi ja kehui vaimoani tosi seksikkääksi muijaksi. Mari hame oli noussut tosi ylös ja sukkanauhaliivit näkyivät sevästi sekä se ettei pikkarit kuuluneet illanan varustuksee.

Kalea oli kiva seurata, koska mieli olisi selvästi tehnyt hyökätä Marin kimppuun, mutta uskallus ei antanut myötä. Sitten tapajtui jotain mitä en olisi lähtiessä uskonut tapahtuvan. Mari alkoi hieroa munaani housun päältä samalla kun vetelimme kielareita Kalen istuessa mykkänä kiimasta edessämme. Marin jalat olivat täysin auki ja kuiskasi että pistä sormet pilluun. Kale alkoi vetämään käteen.

Tätä kului hetki ja mietin omassa kiimassa että nussinko nyt kaunista vaimoani tuon pullukan runkkarin edessä. Ihme ettei Kalen muija herännyt litinään ja huohotukseen. Olin ottamassa kyrpää housusta kun Mari sanoi että nyt mennään kotiin ja pyysi Kalea soittamaan taksin. Kale pystyi hädin tuskin tämän tekemään. Taksin kerrottiin olevan parin minuutin päästä paikalla. Mari sanoi että Kale saa kokeilla häntä kerran pillusta, jos haluaa ja saa minulta luvan.

Olin niin sekaisin että sanoin että äkkiä sitten. Mar nosti hieman hametta ja Kalen käsi sujahti vaolle toisen olessa kullisa.

Taksi tuli pihaan ja Kale jäi ovelle nuuhkimaan sormiaan. Olimme molemmat hirveässä kiimassa. Lupasin kuskille että hän saa kyydin lisäksinsatasen jos saamme panna hänen autossa. Mari istui syliin ja alkoi ratsastamaan. Samalla kun ajoimme kaupungn läpi kaivoi vaimon tissit kouriini mekon alta samalla kun illan lämmitelty pillu tuntui munassa. Kuski kun huomasi että tissit oli esillä ja paneminen vain yltyi, niin ehdotti että satasta ei tarvi maksaa jos hän pääsee mukaan.

Vaimoni sanoi että vieraalle hän ei anna ja mies ei ole homo, niin paras jatkaa ajamista. Livauti sormen Marin perseen ja orkku tuli samalla molemmilta. Kotona oli pakko otta vielä pari lasia viiniä ja nussia vielä kerran. Vaimo luki tämän kerran läpi, kehoitti seuraavalla kerralla korjaamaan virheet ja vaati myös munaa, koska muistelut alkoi taas panettaa.

Vaimo kysi yhtäkkiä viimme perjantai, että vieläkö fantasiani hänestä toisen miehen kimpussa kiinnostaa. Sanoin että jos vain hänellä rohkeutta riittää niin kyllä, joten sovittiin lähöstä tanssimaan ja että hän saa yrittää iskeä sopivan miehen ja siinä illan aikana tuntui kivalta katsoa vaimon tanssivan yhen kanssa lähekkäin.

Loppuillasta vaimo sanoi että nyt kokeillaan ja toi miehen mukana ja lähettiin. Kotona mies alkoi katsoa kun riisuin vaimolta vaatteita ja näytin että ota vaan minä katson ja vaimo ohjas miehen kädet rintsikoitten alle.

Ite katselin kun vieras mies ja vaimo touhusi sohvalla. Ite tunnusta että ilan anti oli niin kiihottava että sain varmaan ite alta aikayksikön.

Seuraava kerta luvattiin toteuttaa jos löytyy rohkeutta tai ties vaikka löytys toinen pari mukaan. On se todella kiihottavaa kun vierasmies halaa, suutelee, hyväilee, riisuu, nuolee ja rakastelee vaimoa: Olen saanut katso kun vaimo saa nauttia vieraasta mihestä.

Vaimo istuu vieraan miehen vierassä, miehen kädet vaeltava vaimoni rinnoilla, reisillä Mies ottaa vaimoa kädestä vie hänet sängyn viereen ja alkaa riisumaan häntä. Kaksi alastonta sängyn viressä vaimo polvistuu miehen eteen ja Tällaista vaimoni saa nauttia: Makuasioista ei voi kiistellä, sanoi takamustaan nuoleva koira.

Meilä on tollainen koira mutta kun se nuolee niin ei nuole omaa takamustaan. Tiedän eukkoni halut nuoriin poikiin ja hyväksynyt kun tulee kotiin naimaan. Saavat mennä yläkertaan ja kuuntelen kun eukkoni huutaa. Kerran toi viisi kollia ja piti mennä oven raosta katsoo kun akka huusi kun kaikilla seiso ja panivat sitä molempiin samaan aikaan. Kysymyksen pohjalla tuntuu olevan vakaa käsitys, että jokainen mies ajattelee ja tuntee samoin. Noinhan asia ei ole!

Olen antanut vaimon käydä vieraissa ja se jos jokin kiihottaa. On huikea tunne kun tietää vaimon olevan vieraan miehen käsissä, mies näkee kultani kauniin perseen ja pillun ja herkuttelee hänen tisseillään ja nai palkjaalla kalullaa vaimoa ja laukaisee spermansa rakkaani sisään.

Minusta on kiihottavaa että en näe taphtumaa, voin nähdä tapahtuneen hymystä vaimoni kasvoilla. Ollaan oltu 24v naimisissa ja mulla on halut vielä jäljellä. Mieheni antaa mennä ja olen ollut nuorten poikien kanssa hotellissakin kun haluu kimppakivaa. On kivaa kun kuusikin nuorta panee toisten katsellessa. Kyllä parin päivän jälkeen on tyytyväinen. Käyn usein naapurin sedän luona, sillä on iso kulli ja seisoo vaikka on 56v. Joskus sen luona on ukkoja juomassa käskee riisumaan ja antaa muidenkin antaa munaa kun toiset katselee.

Kiihottavaa olla keski keskipisteessä kun kaikki haluu. En muille kertonut mut välillä meen kun sillä on muitakin kylässä, siihen on jäänyt koukkuun kun irstaat miehet kimpassa pitävät patjana.

Vaikka olen 18v nainen niin ollut monessa sessiossa miesten patjana. Käyn kertaa kussa missä on miehiä. Pidän siitä kun miehet tökkii munaansa takaa, halun olla joukko raiskanuna kymmenelle miehelle vaikka ovatkin vanhoja. On raukee olo kun kävee kotiin kun on pikkarit märkänä kun spermat valuu. Mulla oli kolme työkaveria saunassa ja akkojen kanssa tuli otettua kaljaa.

Poikakin kävi saunassa 17v ja akat perässä katselemaan poikaani. Nukahdin ja heräsin ääniin makuuhuoneesta, eukot nai kimpassa mun poikaani. Ei siinä voinut kun katsella oven raosta, kiihottavaa oli katsella kun en tiennyt että pojallani on niin iso kulli. En tiedä oliko eka kerta tai tykkääkö monesta, ainakin sillä seiso pitkään kun naiset halus. Itse olen vain ollut vieraana, mutta aina on ollut hienoa katsoa miehen ilmettä hänen seuratessaan vieraan aseen uppotessa hänen vaimonsa liukkaaseen Ite katson mieheni ilmettä ku toisen parin mies upottaa peniksensä minun sisään.

Siis oma mieheni on ihan kiihottuneen näkönen ja suoraansanotusti ite kiihotun kans ku oma mies katselee mitä touhuun. Kyllähän se kiihottavaa on, kun oma nainen joutuu jonkun muun naimaksi. Yleensä annan vaimolle vapaat kädet miehen hankkimisesta, ja useimmiten hän valitsee oman makunsa mukaan melko lihaksikkaita miehiä. Kenties kiihottavinta on, kun oma nainen makaa miehen alla nautiskellen. Erityisen kiihottava oli se yksi ainut kerta, kun kohdalle osui isokokoinen ja hyväkuntoinen mies, jolla oli melkoisen iso kalu.

Se oli se, kun tasaisen rytmikkäästi muuten hiljaisessa asunnossa kaikuvat vaimon terävät huokailut. Silloin tiesi jatkuvasti, että siellä minun naiseni saa joltain muulta mieheltä kyrpää, vaikka itse olisinkin mennyt laukeamisen jälkeen hetkeksi muuhun huoneeseen. Jonkunlaista avuttomuuden tunnetta tuo myös se, että itse en välttämättä saa vaimoani huutamaan niin kuin jotkut vieraista.

Paha sanoa kuitenkaan, mikä tekee siitä erityisen kiihottavaa, että vaimo on jonkun muun pantavana. Kun ukko antaa mennä niin käyn nuorten poikien kanssa naitattamassa. Kerran nuori halus sen kaverin 17v synttäreille srippaamaan. On osot rinnat ja muutenkin hyvännäköinen. Siellä olikin kuusi humalaista poikaa juhlimassa, Kysyin halutteko riisua minut ja kaikki osallistu, kyllä vaattet lähti ja poikien sormet olivat pillussa vuoron perään.

Kyllä 55 vuotis nainen kiihottu, jokainen halus naida koko yön. Aamulla piti olla matolla kontallaan kun halusiva takaa. Kyllä teki hyvää olla keskipisteenä poikien haluille.

En tiedä miksi mutta hyvältä se tuntuu. Aikoinaan ruvettiin tapailemaan kun vaimon silloinen poikaystävä oli intissä. Mutta nyt oli kuulemma kiire vielä seuraaviin lapsiperheisiin ja ne kaksi muutakin pukkia olivat koko illan ja yön työllistettyjä, se vihjaisi ja naurahti. Kiittelin siinä vielä, että olit hyvä joulupukki lapsille ja möläytin, että toivottavasti olet sitten vaimollekin.

Mies iski naamionsa takaa silmää ja naureskeli, että enköhän ole, kun on ennenkin kehuttu. Tunsin palan nousevan kurkkuun ja kainaloiden hikoavan, kun vedin oven kiinni pukin mentyä. Fantasiani oli toteutumassa oikeasti vielä samana yönä. Malttamattomana hätistin sukulaiset illansuussa koteihinsa ja selittelin, että lapset olivat väsyneitä ja ne piti laittaa nukkumaan.

Vaimokin ihmetteli kohellustani ja käski rauhoittua. Pienemmät lapset väsyivät onneksi nopeasti ja ne oli helppo kantaa sänkyihin, mutta kaksi vanhinta jaksoi vielä leikkiä uusilla leluilla kuusen juurella. Kello oli jo 22, kun maanittelin heidät nukkumaan ja lupasin lukea sadun. Siinä sitten hätäisesti jotain kirjaa selostin läpi ja katselin vähän väliä kelloa.

Mielessä kävi sekin, että olin minä karmea perheenisä, kun olin lasteni äidille hommannut semmoisen joululahjayllätyksen yöksi. Mutta sitten taas mielessäni vilistivät ne kaikki äijät, jotka jo aikaisemmin olivat päässeet osallisiksi vaimoni tussukasta. Onneksi lapset eivät olleet vielä tietoisia, miten rietasta aikuisten elämä voi olla. Kun karvaisilla kikkeleillä ja pimpeillä on muukin tarkoitus kuin pissaaminen. Taisin huokaista helpotuksesta, kun sain esikoisenkin nukahtamaan kello Hipsin takaisin olohuoneeseen, missä vaimo istui tyytyväisenä viinilasin kanssa ja katseli joululahjojaan.

Minä olin ostanut hänelle kaulakorun, mistä hän erityisesti oli mielissään. Minäkin siinä vetäisin vielä yhden viinilasillisen ja ehdotin sitten jännityksissäni vaimolle, että eiköhän kunnon jouluseksi olisi nyt paikallaan.

Vaimo naurahti siihen, että johan hän sitä oli odotellutkin. Aloin saman tien kähmiä ja hieroskella rouvaani lämpimäksi ja märäksi. Tosin vaimoni kuiskaili, että siirrytään pian makuuhuoneeseen, etteivät lapset yllätä meitä, jos sattuisivat heräämään. Siirryimme siitä makuuhuoneeseen sängyllemme ja aloin hieroa ja valmistaa rouvaani entistä paremmin tulevaan. Työnsin sormet vitulle ja siitä sisäänkin. Vaimo alkoi päästä siihen kiimaan, jota olin tavoitellut.

Vilkaisin kelloa aina välillä ja kun se lähestyi yhtätoista, siirryin minä suuseksiin elikkä vaimon jalkojenväliin kieleni kanssa. Kylläpäs rouva heruttaa hyviä mehuja pahalle pukille, ajattelin nuolaistessani ekan kerran. Olin minäkin päässyt semmoiseen kiimaan, että pursuin rohkeaa vaimon parittamisen intoa ja kulli ponnisteli koko ajan pystyyn ahtaissa pyhähousuissani. Lupsutin juuri vaimon pimpsaa kielelläni oikein antaumuksella, kun ovikello pirahti viisi minuuttia jälkeen sovitun ajan.

Panin sen merkille, että hieman oli pukki myöhässä. Onneksi ovikellon ääni ei kuulunut yläkertaan lasten makuuhuoneeseen. Vaimo säpsähti siinä vähäsen, että mitäs vieraita näin myöhään vielä oli oven takana ja tällaisella hetkellä. No minä vain iskin innoissani hänelle silmää ja käskin odotella hiukan. Kiireesti juoksin ovelle ja sen takaa löytyi sama harteikas joulupukki, joka oli pari tuntia aiemmin käynyt meillä hohottelemassa ja lapsia laulattamassa.

Sillä oli yhä pukin tamineet päällä ja valkoinen parta suun edessä, mutta silmistä näki, miten leveästi sitä hymyilytti. Äijä kysyi, että jokos oli äidin vuoro saada pukilta kova paketti ja olivatko kersat jo unten mailla. Minä kuiskailin, että kaikki oli kohdallaan ja toivottelin täpinöissäni pukin tervetulleeksi peremmälle. Vähän tunsin siinä itseni mitättömämmäksi kuin toinen, kun äijä oli minua päätä pidempi ja muutenkin rotevampaa tekoa. Mutta mukavalta kaverilta ja pukinhommat osaavalta mies kuitenkin minusta vaikutti.

Vaimon säikähtänyt ilme jäi hyvin muistikuviini, kun marssimme makuukamariin joulupukin kanssa. Hän sieppasi peitettä paljaiden tissiensä suojaksi ja kyseli kiihtyneenä, että mitä tämä nyt tarkoitti. Minä olin ihan jännityksestä turta eikä kielikään taipunut kunnolla, kun yrittelin siinä selvitellä, että tässä tulisi vaimolle lahjaa.

Tämä kun oli sellainen lasten sekä äitien pukki, jonka tarkoituksella olin tilannut. Luotin siihen, että tilanteesta kehittyisi samanlainen eläimellisen kiiman valtaama hetki, jolloin vaimo ei voisi muuta kuin levittää reitensä vieraalle. Pukki hekotteli leppoisasti vieressäni ja kävi omatoimisesti riisumaan punaisia tamineitaan siinä makuuhuoneessamme.

Vaimo tuijotti minua ja vierasta miestä silmät suurina eikä enää tiennyt, mitä vielä olisi kysellyt. Seurailimme siinä vaimon kanssa jännityksessä molemmat, miten joulupukkimme riisui kaikki muut vaatteensa, paitsi ei lakkia, partanaamiota ja punaisia alushousuja. Niissä näyttikin täytettä olevan reilusti!

Mies oli karvainen joka puolelta, rinnuksista ja mahasta varsinkin. Niillä oli punnerrettu kerran jos toisenkin. Pukki kysäisi myhäillen minulta, joko vaimoa oli lämmitelty vai aloittaisiko hän alusta. Koska maksu oli laskettu suoran toiminnan mukaan, olin minä lämmitellyt rouvani pukin paneskeltavaksi ja sen sain vieraallemme ilmaistua.

Tyytyväisenä hykerrellen paha pukkimme, joka oli kuitenkin hyväntahtoinen äijä, rupesi siinä riisumaan punaisia alushousujaan. Huomasin, miten vaimoni silmät levisivät, kun hän tarkkaili paljastuvaa munavarustusta. Tummaan siittimeen oli varmasti jonkin verran jo pakkautunut verta. Se jötkötti uhkaavana mötikkänä nivusista ja alkoi nytkähdellä vaimoni suuntaan. Pukki kouraisi kädellään roikkopallejaan, jotka näkyi olevan ajeltu karvattomiksi.

Ja se hykerteli, että tämä olikin yön eka aikuiskeikka ja joulupukin säkit olivat siksi vielä hyvin täynnä joulupuuroa. Se oli semmoinen tieto, joka kiihotti minua sekä vaimoa erittäin suuresti. Tarkkailin hikoillen ja täpinöissäni tutisten rakkaan vaimoni ilmeitä ja reaktioita ja huomasin hänen alkavan sulaa yhä enemmän yllätykselleni.

Peitekin valahti rouvan hyppysistä ja kauniit, neljästi imettäneen naisen rinnat paljastuivat pahalle pukille ja minulle. Roteva joulupukki pani kädet miehevästi puuskaan ja heilutti lanteitaan, hetkutti muhevia vehkeitään vaimolleni. Samalla mies kysäisi äänen sävystä päätellen maireasti hymyillen, että jokos pukki pääsee rouvan kanssa hommiin. Minä vastasin vaimon puolesta, että pukki on hyvä vaan ja rupeaa lahjomaan rouvaa.

Vaimo vielä katsoi minuun, että olinko nyt ihan varma asiastani ja minä hiukan hänelle siinä nyökäytyin päätä, että näin olin kaiken suunnitellut. Joulupukin kyrpä paisui ja jäykistyi kovaa vauhtia, kun astumislupa oli annettu. Samalla äijä kumartui tamineidensa puoleen ja kaiveli povitaskusta kortsun. Sanoi meille, että näissä hommissa ollaan tarkkoja terveydestä kuitenkin, kun tämmöinen yritys oli pystyyn pantu ja monessa paikassa piti aattoyönä kierrellä.

Pukki vielä pani jutustelullaan tilannetta rennommaksi, ettemme äärimmäisessä jännityksessä joutuneet enää olemaan, vaikka tilanne kumminkin oli sähköinen ja uhmakas kaiken aikaa. Samalla se veti esinahkansa rullalle terskan vahvan niskan taakse ja rupesi sovittelemaan kumia päälle kaikessa rauhassa. Tunsin olevani vaarallisilla vesillä, kun ekaa kertaa olin luovuttamassa vihityn vaimoni luvan ja sopimuksen kanssa vieraan panomiehen nussittavaksi omassa kodissamme ja vielä jouluaattoyönä.

Aatoksistani havahduin taas siihen, miten joulupukki kieritti kortsua mahtavan kullinsa suojukseksi. Vankka ja tukeva patukka, verisuonet kyljissä pullollaan, ja päässä miehen mittainen suuri terska!

Eivät olleet mitkään turhat pojat pukkipalvelua pystyyn pistäneetkään, kävi mielessä. Minua ja vaimoa huvitti ja hymyilytti se pukin kondomi, joka paketista paljastui. Se oli joulukondomi, jonka kärki oli värjätty punaiseksi kuin tonttulakki.

Vieras kyrpä joulukumilla suojattuna pukki kierähti vuoteeseemme vaimon viereen ja rupesi jatkamaan lämmittelyä siitä, mihin minä olin jäänyt. Vaimo ei vastustellut, mutta oli silti hämillänsä. Antoi kumminkin pukin työntää sormensa vitun huulille ja kohta aukesi naiseni suu, kun oli pakko huohottaa herkkien tunnetilojen takia. Pimpsa alkoi litistä saman tien, kun mies koetteli.

Olinhan minäkin sitä jo nuollut ja sormetellut kunnolla. Siinä samassa tajusin, että minäkin voisin laskea kaluni vapaaksi ja avasin sitten vetskarin. Kyrpäni luiskahti saman tien täyteen mittaansa ulos housuistani ja jökötti herkkänä kuin mikäkin. Pystyin vain hipelöimään sitä pikkuisen sormilla, mutta en voinut runkata, kun herkisti niin kovasti.

Joulupukki varmisti vielä kysymällä, että jääkö isäntä seuraamaan lahjanantoa. Minä hönkäisin, että jään. Pukki naurahti vain siihen, että sopii hänelle, sillä oli tätä touhuamista ennenkin vierestä katseltu. Samassa hän heitti peitteen syrjään vaimon päältä ja rupesi ryömimään jortikka tanakassa ojennuksessa, hiukan yläviistoon käyränä seisoen, rouvani kimppuun.

Vaimo vilkuili välillä minuun ja välillä partaiseen sonniin, joka konttasi hänen päälleen. Samalla naiseni levitti reitensä kunnolla auki, jotta vieras pääsisi hyvin asemiinsa. Minun oli pakko siinä vaiheessa luikahtaa sivummalle katsomaan, mitä tuleman piti. Pukki vetäisi vielä toisen käden sormilla kumia kunnolla kullinsa päälle, että se pysyisi, ja nojasi toiseen jykevään käteensä vaimon yllä.

Sitten se vinkkasi vielä silmää minulle merkiksi siitä, että nyt ruvetaan tosihommiin. Tonttulakki suuren terskan suojana paha pukki alkoi tyytyväisen oloisena sovitella jortikkaansa vaimoni pimpsan suulle! Hetki oli ikimuistoinen ja äärimmäisen kiihottava kaikille.

Toisella kädellä joulupukki joutui venyttämään häpyhuulia auki ja vaimoni näkyi auttavan omilla käsillään ja samalla levittämällä lisää jalkojaan. Siinä kohdassa kumpikin tuntui unohtavan minun olevan vieressä katsomassa.

Näin selvästi oma kulli ojossa tykyttäen, miten vieras pukki alkoi painaa siitintään sisään vaimoni ihanaan vittuun. Yhtyvät katsoivat toisiaan silmiin ja sitten vaimo ummisti omat silmänsä ja parahti nautinnosta. Pukki ohjasi hitaasti ja varmasti tukevan mulkkunsa sisään naiseni jalkojen välistä! Sillä hetkellä olisin varmasti lauennut, jos olisin koskettanut kaluuni.

Se nytkytti itsestään ilmassa ja minä olin pakahtua kiihotuksesta ja riipaisevasta aisankannattajatunteesta. Muutaman kerran joulupukkimme työnsi hitaasti jortikkaansa edestakaisin ja antoi vaimon tottua vieraaseen siittimeen.

Mutta sitten se alkoi lykkiä tuntuvammin ja syvemmälle. Näin vaimoni takertuvan nussijaansa kaikin voimin, niin kuin hän minuunkin aina takertuu naidessamme. Kuitenkin hän huudahteli ja voihki enemmän kuin yhteisissä akteissamme. Olihan tilanne suunnattoman eläimellinen ja kiimainen. Ja pukilla oli vankempi parru naida kuin minulla! Eikä nyt hellitelty vaan hässittiin kuin koiras ja naaras! Jonkin aikaa naiminen näytti epävireiseltä ja hätäiseltä, mutta sitten löytyi tavallaan rytmi.

Äijä junttasi parta viuhuen kyrpäänsä vaimoni haaroihin niin että märkä tussu litisi ilosta. Karvainen selkä kyyristeli ja köyristeli ja vaimo heilui panon tahdissa jalat sonnin sivuilla retkottaen! Minä en vieläkään voinut kuin hipaista välillä kaluani, kun olin niin äärimmäisessä latauksessa.

Vaimolta pääsi tulemaan orgasmi, koska hän yhtäkkiä ujelsi semmoisella äänellä ja hoki jotakin sekavaa. Se oli mahtava hetki myös minulle! Pukki näytti hellittävän hiukan painamista ja alkoi sitten taas mätkiä menemään. Karvainen perhe lykkäsi kunnolla ja vaimo otti vastaan. Minä oli niin kuohuksissa, että unohdin, miten herkkänä olin. Tartuin kunnolla omaan heppiini ja ehdin nykäistä vain kerran. Silloin meikäläiseltä lensi terskanreiästä ulos eka spermasuihku!

Sen jälkeen tuli toinen ja kolmas ja niin edelleen. Suihkut lentelivät sängyn reunalle asti ja sotkivat lakanan ja lattian. Mutta nussiva pari ei huomannut sitä. Mies keskittyi nussimiseen ja vaimo haarojen levittämiseen, pillun sykkeisiinsä ja voihkimaan suu ammollaan. Olisihan meidän pitänyt tajuta, että semmoinen meteli kuului jo yläkertaankin.

Minä olin läkähtymäisilläni valtavasta orgasmistani, mutta kuulin kuitenkin rappusista töpsyttelyä ja narahduksen. Esikoinen oli herännyt äidin ujellukseen ja muuhun naimisen meteliin ja tuli katsomaan, mitä oli tekeillä. Kaikeksi onneksi ehdin kuiskata nussiville, että nyt hiljaa, käyn varmistamassa! Sulloin kiireellä puolivelton lerssini housuihin ja livahdin makuuhuoneen ovesta ulos.

Esikoinen tallusteli unisena juuri alarappusilla ja kyseli silmiään siristäen, mitä täällä oli tapahtumassa. Tönäisin nopeasti ovea kiinni, mutta ehdin itse nähdä, miten joulupukki ja vaimo katselivat ovelle minuun päin. Pukki pökötti kaiken aikaa hiljalleen perseellään vaimon haaroihin.

Tilanne oli suunnattoman jännittävä. Esikoiselle ei saanut paljastua, että äiti makasi reidet avoinna ja pillu märkänä vieraan miehen alla. Ja isin tilalla oli se sama joulupukki, joka pari tuntia sitten oli iloitellut lasten kanssa, lauleskellut joululauluja, jakanut lahjoja ja ottanut kuvauksen ajaksi polvilleen istumaan. Tuntui samaan aikaan hurjalta ja kiihottavalta, että mukava joulupukkisetä olikin nyt kulli jäykkänä miesten hommissa, äidin päällä!

Eikä se malttanut hetkeksikään lopettaa panemista, niin kovassa kiimassa olivat äidin kanssa. Minä siinä jotakin valkoisia valheita päästelin, että äitiä vain yskitti kovasti, mutta se meni ohitse.

Näytin nopeasti oven raosta pukille ja vaimolle merkin, että menisin nukuttamaan esikoisen uudelleen. Pumppuni jyskytti taas kunnolla, kun nousimme lastenhuoneeseen. Siellä sitten kuiskaten luin esikoiselle kappaleen kirjasta ja yritin saada hänet äkkiä unten maille päästäkseni pian takaisin katsomaan, mitä makuuhuoneessa tapahtui.

Pukilla oli kaiken aikaa jortikka pimpsan puristuksessa ja tonttukumi tiukilla. Sitä ajatellessani alkoi oma heppini heräillä jälleen. Sain onneksi esikoisen melkoisen äkkiä takaisin uneen ja lähtiessäni painoin oven kunnolla kiinni, etteivät äänet enää kantautuisi sinne helposti.

Kiihotuksen vallassa hipsin portaat alas makuuhuoneen ovelle ja luikahdin takaisin aitiopaikalleni katselemaan, kuinka pukki lasteni äitiä polki! Tällä välin oli pukki vaihtanut jo asentoa. Mies oli polvillaan sängyllä karvarinta rotevalla kaarella ja piteli vaimon toista jalkaa kattoa kohti pystyssä. Sehän nai sivukulmasta vittuun hekuman vallassa! Valkoisen parran takaa kuului ähinää ja kumeaa korinaa.

Taisi tehdä tiukkaa jo pukillekin. Vaimo vilkaisi minuun, mutta ummisti taas silmänsä ja voihki kunnolla. Semmoiset olivat äänialat, että ymmärsin toisen orgasmin irtoavan jostakin pillun perukoilta. Oma kaluni ponnahti saman tien takaisin kovaan seisokkiin ja laskin sen sepaluksesta ulos. Nyt en ollut enää aivan herkillä vaan pystyin vähäsen jo runkkailemaan esinahkani kanssa edestakaisin ja sain joka vedolla tuntuvan nautinnon.

Huohottaen joulupukki näkyi vetävän mojovan kullinsa ulos vaimoni punoittavasta ja turvonneesta vitusta. Samalla se piti kiinni joulukumin reunoista, ettei päässyt luiskahtamaan pois päältä. Vaimo oli jo lopen nussitun oloinen, mutta tiesin hänen hetken päästä piristyvän taas.

Vaimo sanoikin käyvänsä nopeasti vessassa. Ehkä hän pesi välillä kuohaisaa pilluaan tai pissasi. Sinne hän hetkeksi hoiperteli hiljaa voihkien. Vilkaisin kelloon ja tajusin aikaa olevan vielä kymmenisen minuuttia. Livahdin hikisenä vielä hikisemmän joulupukin viereen ja kuiskasin nopeasti hetken mielijohteesta, että ota kumi pois vaan ja nai loppuun paljaalla!

Ja laske vain lastit sisään pilluun! Pukki kuiskasi, että hän ei yleensä tee niin. Oli oltava kuulemma tarkka puhtaudesta ja terveydestä ja ettei asiakas pamahda paksuksi.

Minä selvitin kiihotuksen vallassa, että vaimolla on e-pillerit ja että olemme ihan terveitä molemmat. Vaimo ei ole ollut vieraiden kanssa kahteen vuoteen minun tietääkseni ja edellisen kerran jälkeen kävi testeissä. Pukki alkoi silmät hymyillen suostua ehdotukseeni, mutta lisäsi, että jos hän tämän kerran toimittaa säkeistään lahjat ihan perille saakka ja saa siitä vielä pienen tipin.

Minä suostuin tähän vaatimukseen heti! Vaimo sipsutti pimpsakarvat somasti pörröllään takaisin makuuhuoneeseen. Minua se katsoi hetken kuin kysyvänä, että vieläkö hän saisi maistaa lisää pukin makoisaa joulukyrpää. Minä taas nyökkäsin hänelle ja käskin vaimon käydä nopeasti kontalleen sängylle. Pukki tasaili hengitystään siinä vieressä iso kyrpä pystyssä. Kun vaimo asettautui odottavana kontalleen ja työnsi pyllynsä kunnolla pystyyn, vilkaisin nopeasti pukin suojattua kyrpää.

Äijä ymmärsi vihjeeni ja alkoi nopeasti rullata kumia pois paksusta jortikastaan. Nieleskelin tajutessani, että nyt lähti suojus pois! Mutta olihan mies terve ja vaimo oli terve ja vaimon e-pillerit hoitivat ehkäisyn. Pukki vinkkasi lakin ja parran välistä minulle silmää ja siirtyi sitten paljas kulli sojottaen vaimon pyllyn taakse.

Vilkaisin vielä nahkasäkkejä, jotka roikkuivat suurina möhkäleinä miehen jalkojen välissä. Sieltä sitä puuroa kohta tulisi kunnolla!

Taas rouvani parkaisi ääneen, kun mies upotti suuren terskansa sisään vitun viivasta! Nykäisin omaa heppiäni ja irrotin käteni nopeasti, koska herkisti taas kunnolla.

: Meislle vierasta luvalla paljaat kalut homo

SEXITREFFIT HOMOSEKSUAALISEEN FREE SUOMI PORN 290
GAY VESIPUISTO SERENA OSOITE KALU KIPEÄ 355
FREEXXX PORNOTARINAT HOMO 333
Meislle vierasta luvalla paljaat kalut homo 535
Meislle vierasta luvalla paljaat kalut homo Pari homoseksuaaliseen etsii paria seksi takaapäin
Alan sivustoilta kun pääsin selvyyteen siitä, miten erilaisia kulleja meillä äijillä voikaan olla. Voisin sanoa että olkaa onnellisia kaikki yli v jotka olette saaneet vierellenne tosi panijan ja vielä todellisen. Sanoin Hilkalle poikien kuullen, että mene vaan poikien kanssa saunaan, he varmaan auttavat sinulta nuo vaatteet pois. Ymmärsin silloin selkeästi, että olin alusta alkaen kallistunut itse jälkimmäisten puolelle. Lupsutin juuri vaimon pimpsaa kielelläni oikein antaumuksella, kun ovikello pirahti viisi minuuttia jälkeen sovitun ajan. On mulle pelkkä pano puu ja monet tutut rouvat käy kylässä kun miehellä ei toimi. Samalla se piti kiinni joulukumin reunoista, ettei päässyt luiskahtamaan pois päältä.

Gay ei ilmaisjakelua tarra hieronta pitäjänmäki

Bigtits sex shop pori gay